Kutná Hora - Sedlecin luukirkko

Kutna Hora on rauhallinen tsekkiläinen pikkukaupunki hieman rivakamman kivenheiton päässä Prahasta. Uneliaasta yleisvaikutelmasta huolimatta kyseinen taajama oli aikanaan maan toiseksi merkittävin kaupunki rahapajoineen ja hopeakaivoksineen.


Kertoman mukaan Böömin kuninkaan valtuuttama apotti ripotteli paikkakunnan hautuumaalle Golgatalta raahaamaansa pyhää multaa ja sen myötä kyseisestä luutarhasta tuli sangen suosittu viimeinen leposija silmäätekeville pitkin eurooppaa. Tunkua lisäsi osaltaan myös väestöä niittänyt rutto sekä ympärillä riehuneet sodat, joiden seurauksena hautuumaan uumenissa lepäili nelisenkymmentätuhatta kalmoa.


Kuopissa pötköttely sai kuitenkin monen kohdalla luvan loppua lyhyeen, kun vuoden 1500 kieppeissä paikalle päätettiin pystyttää kappeli, jonka tieltä päädyttiin kaivamaan ylös kymmenisentuhatta luurankoa, joista saatiin loihdittua rakennukselle varsin uniikki interiööri. Kaikenkaikkiaan viehättävän luutalon arvioidaan pitävän uumenissaan 40-70 tuhatta luurankoa.


Makaaberi matkailukohde vetää ymmärrettävästi puoleensa muitakin kiinnostuneita, joten paikalle kannattaa mieluiten hyökätä heti aamusta. Lähistöltä löytyy pieniä kohtuuhintaisia majataloja, kätevä kaveri raahautuukin tontille jo edellisenä iltana nauttimaan Becherovkaa ja kolkuttelee luukirkon ovea heti avaamisen aikaan. Ei tarvinne erikseen alleviivata sitä, että tunnelmaan vaikuttaa jonkin verran haahuileeko koleassa kallokappelissa yksinään, vai onko seurana bussilastillinen mummoja. Luukirkolle järjestetään toki retkiä Prahasta, mutta edellä mainitusta seikasta johtuen pääkallopaikalle kannattaa puksutella paikallisjunalla.

Kutna Horassa sijaitsee myös kaivosmuseo, mutta se jäi tsekkaamatta koska piti juosta Bratislavaan lähtevään junaan ja kohti kreivitär Bathoryn linnaa - josta myöhemmin lisää.