Ukraina - Tšernobyl

Olen aina tuntenut kiinnostusta Tšernobylin tapahtumia kohtaan. Eräänä aamuna selailin aamun uutistarjontaa kahvikupin äärellä ja huomasin kauhukseni, että tarunhohtoista nelosreaktoria ollaan peittämässä uudella sarkofagilla. 20 minuuttia myöhemmin olin varannut lentoliput Ukrainaan ja selvittänyt alustavasti miten alueelle pääsee. Tuohon aikaan Kiovan keskusta tarjosi kaikenlaista muutakin ihmeteltävää, mutta keskitytään sienipilven syntysijoille.

Prypjat vai Tšernobyl?


Puretaanpa heti alkuun tuo kahden paikannimen mysteeri alta pois, ainakin itselleni oli ennen reissua hieman epäselvää miksi puhutaan Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta, mutta kuitenkin lähialueen seurauksien yhteydessä keskitytään Prypjatiin. Tšernobylin historia ulottuu aina 1100-luvun lopulle ja kyseessä oli parhaimmillaan n. 14 tuhannen asukkaan suhteellisen harvaan asuttu kaupunki. Pitkän historian varrelle mahtuu monenlaisia synkkiä käänteitä, kaupunki sai kokea niin holodomorin ajan, jolloin Stalinin synnyttämä ruokahuollon tarkoituksellinen katkaisu tappoi nälkään miljoonia, ja vain kymmentä vuotta myöhemmin saksalaiset pyyhkäisivät juutalaisen yhteisön historiaan. Vuonna 1970 tulevaisuus näytti kuitenkin kirkkaammalta kuin koskaan, 18 kilometrin päähän oli määrä rakentaa V.I. Leninin nimeä kantava huipputehokas ydinvoimalaitos. Neljästä reaktorista viimeinen liitettiin verkkoon yhdeksää vuotta myöhemmin. Samalla aikavälillä voimalaitokseen viereen, vain kolmen kilometrin etäisyydelle ydinvoimalasta kohosi moderni Prypjatin mallikaupunki tarjoamaan mukavat puitteet voimalan työntekijöille perheineen, yhteensä n. 50 tuhannelle asuakkaalle. Sen aikaisen käytännön mukaan voimalaa kuitenkin kutsuttiin lähimmän kaupungin mukaan, joka tässä tapauksessa oli Tšernobyl ennen Prypjatin valmistumista.

Opaskyltti valistaa kulkijaa mikäli paikannimi ei muuten soita kelloja


Se nimistä, siirrytään vielä nopeasti vuoteen '86 joka kirjoitti molempien kaupunkien nimet pysyvästi historiankirjoihin. Teknisestä puolesta riittänee se tiivistelmä, että kaikkien mahdollisten varojärjestelmien poiskytkeminen ja aiemmin epäonnistuneiden kokeiden yrittäminen vielä kertaalleen johti siihen, että kokeilussa onnistuttiin - 4. Päämääränä oli kokeilla toimisiko atomimiilun varojärjestelmät myös tyhjäkäynnillä. Eivät toimineet. Hyvä uutinen kuitenkin oli, että reaktori tuotti hetkellisesti kymmenkertaisesti tavanomaista enemmän energiaa. Ongelmallista oli ainoastaan se, että vain hetkeä myöhemmin kokeilu päättyi kilometrin korkeuteen öisen Prypjatin ylle.

Kaverikuva reaktori nro. 4:n kanssa


Autioituneen Prypjatin kuvia tulee helposti kuvitelleeksi, kuinka valtava paineaalto on pyyhkinyt öisen kaupungin läpi lyöden ikkunat sisään ja asukkaiden äkkikuolleen vuoteisiinsa musertavan säteilyn seurauksena. Totuus ei kuitenkaan voisi olla erilaisempi, kaupunki heräsi seuraavana aamuna aivan normaalisti ja jatkoi valmistautumista muutaman päivän kuluttua pidettävään vappuparaatiin ja vastavalmistuneen huvipuiston avajaisiin. Sen sijaan että asukkaille olisi jaettu joditabletteja ja kehoitettu pysymään sisällä, viranomaiset eivät katsoneet aiheelliseksi ilmoittaa tapahtuneesta asukkaille lainkaan. Vasta kahden vuorokauden kuluttua televisiossa julkaistiin 20 sekuntia kestänyt uutinen, jossa kerrottiin ydinvoimalan reaktorin vaurioituneen ja onnettomuudessa loukkaantuneiden saaneen jo asianmukaista hoitoa. Prypjatin asukkaat hakeutuivat hoitoon kontrolloimattoman oksentelun ja suussa tuntuvan metallisen maun johdosta

Kahta päivää myöhemmin kaupunki oli autio, evakuointibussit lähteneet ja jäljellä vain asunnot siinä kunnossa kuin mihin ne lähtiessä jäivät, käytännössä kaikki käsilaukkuun mahtumaton jäi paikoilleen. Yksi syy tähän oli luonnollisesti evakuoinnin nopeuttaminen mutta toinen saattaa taaksepäin katsoen tuntua hieman utopistiselta - evakuoinnin oli tarkoitus olla väliaikainen toimenpide ja asukkaiden palata takaisin. Toisaalla tätä olisi saatettu pitää toiveajatteluna, mutta Neuvostoliitossa kaikki oli mahdollista.

Maailmanpyörä odottaa edelleen tilapäisesti evakuoituja kaupunkilaisia


Seuraavien 10 vuoden ajan Prypjat sai uinua kolkkoa ruususen untaan, vain Neuvostoliiton hajoaminen vuonna 1991 johti hetkelliseen valvonnan pettämiseen ja asuntojen ryöstelemiseen. Vuonna 1996 Prypjatin uudelleenasuttaminen alkoi tuntua siinä utopistiselta, että kaikki kerrostaloasunnot määrättiin lopultakin tyhjennettäväksi ja nykyisin jäljellä on pelkät rakennusten luurangot. Taloista otettujen kuvien perusteella tämä ei tosin pidä aivan täysin paikkaansa. Poikkeuksen tyhjentämismääräykseen muodostivat muutamat julkiset rakennukset, koulu jossa pääsin käymään on edelleen pullollaan pulpetteja, oppikirjoja sekä muuta asiaankuuluvaa irtaimistoa. Vanhojen koulutaulujen ystävälle paikka on raastava, lattioilla lojuu sosialistis-romanttisia tauluja, joista voisi maksaa kirpparilla kohtuullisia summia mutta nyt on tyydyttävä kävelemään niiden päällä.

Prypjatissa oli kaikkiaan 15 peruskoulua ja 5000 oppilasta, ilmeisesti vieraillun lisäksi myös muita opinahjoja on edelleen pystyssä mutta vuonna 2013 tapahtunut koulun sortuminen johti määräykseen siitä, ettei virallisesti mihinkään rakennuksiin ole enää luvallista mennä sisälle.

Kaasunaamarikokoelmassa on yksinomaan lasten kokoja


Prypjatin tunnetuimpia nähtävyyksiä lienee sen huvipuisto apokalyptisine vempaimineen. Puistoa ei ehditty koskaan vihkimään käyttöön, mutta ilmeisesti laitteita käytettiin tunnelman kohentamiseen evakuointia odotellessa

Huvipuiston laitteisiin ei tarvitse jonottaa


Kierroksia järjestävät toimistot ymmärtävät kuitenkin vierailijoiden kiinnostuksen ja päästävät halukkaat sisälle muutamiin valikoituihin rakennuksiin, tosin ohjeistaen pysymään hiljaa ja siirtämällä auton pois rakennuksen vierestä. Oppaan kertoman mukaan viranomaiset reagoivat melko herkästi onnettomuuksiin ja yksi sortumassa kuollut vierailija riittäisi luultavasti siihen, että jatkossa kaupunkia tarkasteltaisiin yksinomaan autonikkunoiden läpi. Tässä onkin yksi erinomaisen hyvä syy suorittaa visiitti mahdollisimman pian, tilanne ei luultavasti tule kehittymään ainakaan vapaampaan suuntaan.

Radioaktiivinen aapinen


Reissun sisältö.


Kiovassa operoi useampikin reissuja tarjoava putiikki ja sisältö on kaikilla likimain sama. Tarjolla on tyypillisesti yhden sekä kahden päivän mittaisia visiittejä joista ensinomainittu on suosituin. Jälkikäteen ajatellen olisin ehkä valinnut kuitenkin yöpymisellä varustetun setin, paikkojen ihmettelyyn ja kuvaamiseen olisi ollut enemmän aikaa ja muutama nyt ohitettu kohde Prypjatissa olisi tullut nähdyksi. Alueelle pääsee myös omatoimisesti, mutta visiitti edellyttää asianmukaisten lupien hankkimista etukäteen sekä kuljetusten järjestämistä. Lisäksi hommansa osaava opas on korvaamaton, paitsi että tiedon hankkiminen netistä on paikoitellen hankalaa, on tarjolla myös huikea määrä väärää tai väritettyä informaatiota.

Retki starttasi Kiovasta aamuyhdeksältä ja matka 30 kilometrin eristysalueelle kesti puolisentoista tuntia. Reippaimpaan turistiaikaan ryhmäkoko saattaa olla jopa 70 henkeä, mutta ajankohtaa edeltäneistä levottomuuksista johtuen oma ryhmämme muodostui itseni lisäksi kuudesta uteliaasta chernobynautista ja matkaa taitettiin pienellä pakettiautolla bussien sijaan. Järjestely sopi itselleni mainiosti ja jos tilanne Kiovasssa ei kehity nykyistä uhkaavampaan suuntaan, suosittelen hyödyntämään hiljaisen kauden tuoman yksityisyyden - nopean tilaajan lisänähtävyytenä on tarjolla myös kirjoitushetkellä Maidanin keskusaukiota hallussaan pitävä melko erikoinen militäärileiri.

Puhuvan nuken edellisestä repliikistä on jo aikaa.


Eristysalue koostuu kahdesta vyöhykkeestä, 30 kilometrin kohdalla tarkistellaan ensimmäisen kerran asianmukaiset paperit sekä passit. Ryhmässämme oli kaksi ruotsalaista nuorukaista, joista toinen oli saanut ystäviltään reissun lahjaksi ja alunperin heitä piti olla kahdeksan. Kuusi muuta olivat kuitenkin katselleet liikaa uutisia ja peruuttaneet matkansa, joten delegaatio oli kutistunut kahteen henkeen. Kaikki muut olivat ohittaneet tarkastusportin kunnes syntymäpäiväsankarin passi otettiin tarkempaan syyniin ja paikalle pyydettiin useampi tiukkailmeinen poliisi sitä tutkimaan. Lopulta kyseistä henkilötodistusta lähdettiin kiikuttamaan toimistolle tarkistettavaksi ja opas koitti selittää, että koska passikuva oli otettu silmälasit päässä, se ei vastaa eristysalueen määräyksiä. Ei liene tarpeen korostaa että syntymäpäiväsankarimme oli aavistuksen verran hädissään seikkailun saamasta käänteestä ja hänen seistessään yksinään puomien väärällä puolella. Ilmeisesti hiljainen kausi oli aiheuttanut myös turvallisuusviranomaisten piirissä tylsistymistä, koska hetken kuluttua passin takavarikoinut poliisi tuli takaisin ja ojensi lärpykän takaisin nauraen. Oppaan arvion mukaan vyöhykevartija ja suuri humoristi oli huomannut, että kyseessä oli passin omistajan syntymäpäivä ja päättänyt hauskuuttaa itseään edellä kuvatulla ihmiskokeella. No niin, eteenpäin, ryhmä pakuun ja häiriintynyt vyöhykepoliisi sai luvan kutistua taustapeilissä.

Chernobylin ja Prypjatin lisäksi lähiseutua elävöitti toistasataa pienempää kylää viihtyisine kolhooseineen. Suurin osa pyyhittiin kirjaimellisesti kartoista evakuoinnin jälkeen, rakennukset purettiin ja peitettiin maalla. Syynä toimenpiteelle oli se, että mahdollisten tulipalojen syttyessä rakennuksiin tarttunut säteily vapautuisi uudelleen ilmaan. Hankkeen miinuspuolena oli se, että kostea maaperä imi säteilyn itseensä ja kyseisillä kohdilla säteilytasot ovat edelleen melko riittäviä. 30 kilometrin eritysalueen sisäpuolella on vallallaan jos jonkinlaista sääntöä ja ohjetta, joista tärkeimmät liittyvät juurikin kumpuavaan säteilyyn. Maahan ei saa koskea käsin, kameraa ei saa laskea maahan ja periaatteessa myös eväiden napostelu on kiellettyä, mahdollisten käsien kautta elimistöön päätyvien partikkelien pelossa. Viimeksi mainittua ei juurikaan noudateta mutta itsesuojeluvaisto estää aika tehokkaasti työntämästä maassa lojuvia pikkukiviä suuhun. Vaatteisiin tarttunut radioaktiivinen materiaali lähtee melko hyvin pienellä pudistelulla, mutta vatsaan päätyneet uraanisauvan kappaleet on toinen juttu.

Alueelta poistuttaessa kuljetaan tarkistusporttien läpi, joiden tehtävä on huolehtia siitä ettei alueella vierailevat ole saaneet osakseen muutakin kuin mukavia muistoja. Muut ryhmästä pääsivät suoraan läpi, omalla kohdallani kuitenkin alkoivat hälyttimet piippaamaan ja vekotin osasi kertoa varsin tarkasti mikä kohta kehossani oli koskettanut rautaista aitaa kammetessani ihmettelemään huvipuiston törmäilyautoja

Neuvostoinsinöörin taidonnäyte kertoo kuka hehkuu pimeässä seuraavana yönä


Vaikka ympäröivistä kolhoosi-idyllistä on pääosin jäljellä vain luhistuneita navetankattoja, asustaa eristysalueen reilussa kymmenessä kylässä edelleen toistasataa paluumuuttajaa, joiden keski-ikä alkaa olla 70 vuoden tienoilla. Alunperin luvatta tiluksilleen palanneet paikalliset ovat sittemmin saaneet hallinnon siunauksen toimilleen ja viljelevät maitaan vanhaan malliin. Eläkepäivien viettoon on vaikea kuvitella rauhallisempaa vaihtoehtoa, joskin peruspalvelut ovat hieman etäällä. Naapuruston lapsien mekastamisesta ei myöskään ole pelkoa, eristysalueella asuminen edellyttää täysi-ikäisyyyttä ja vastasyntynyt ei tyypillisesti täyttäisi tätä ehtoa. Alueella on kuitenkin tiettävästi syntynyt yksi lapsi kuluneiden vajaan 30 vuoden aikana.


Kauko-ohjattavat raivauskoneet.


Asiaan vihkiytymättömän silmään kuvassa saattaisi hyvin olla puolalaisen tieteiselokuvan tai neuvostoliiton avaruusohjelman kalustoa, mutta kyseessä on välittömästi onnettomuuden jälkeiseen raivaustoimintaan käytettyjä kauko-ohjattavia työkoneita. Vekottimien tarkoituksena oli keräillä voimalan liepeiltä sekä katolta hujanhajan lennelleitä grafiittisauvoja. Harmillisesti säteily oli kuitenkin liian voimakasta ja parissa päivässä laitteet lopettivat toimintansa. Tuotekehittelyyn ei ollut liiemmin aikaa, joten koneiden sijaan paikalle lähetettiin "biorobotteja". Juhlavasta kutsumanimestään huolimatta kyseessä ei ollut tieteiselokuvista tuttujen kyborgien armeija, vaan lyijylevyillä keskeisimmät sisäelimensä suojanneiden vapaaehtoisten joukko, jotka saivat luvan lapioida kasoihin reaktorin sisuksistaan sylkemä materiaali. Haastavista olosuhteista johtuen työvuorot olivat lyhyimmillään 40 sekunnin mittaisia.

Vekkulin näköinen kaivuri on toistaiseksi käyttökiellossa.


Erityistä heittäytymistä osoittivat ne kolme vapaaehtoista, jotka sukelsivat sulaneen reaktorin alle avatakseen vedellä täyttyneiden tilojen sulkuluukut. Tehtävä saataa kuulostaa vaatimattomalta, mutta vaihtelevien arvioiden mukaan reaktorin sula ydin olisi veteen osuessaan aiheuttanut aiempaa suuremman räjähdyksen ja lennättää ilmaan myös viereiset reaktorit. Miehet kuitenkin onnistuivat tehtävässään ja palasivat pinnalle läsnäolijoiden hurratessa. Monien puhdistustöihin osallistuneiden vapaaehtoisuutta ja riskien tiedostamista sopii varmasti epäillä, mutta kyseisellä kolmikolla ei luultavasti ollut harhakuvia siitä mihin ovat ryhtymässä, pelkkä märkäpuku antaa melko vaatimattoman suojan äärimmäisen radioaktiivisessa vedessä pulikoitaessa. Muutamaa viikkoa myöhemmin miesten voimakkaasti säteilevät ruumiit haudattiin umpeenjuotetuissa lyijyarkuissa.












Istanbul - Hylätty orpokoti







Istanbulin Büyükada-saarella sijaitsee rakennelma, joka tarjoaisi poikkeuksellisen hyvät puitteet jännityselokuvalle. Kyseessä on valtava, maailman toisiksi suurin puurakennus joka alunperin vuonna 1898 rakennettiin Orient Expressin (kyllä, juuri se sama Idän Pikajuna) loistohotelliksi kasinoineen.







Kovin pitkään rulettipöydät eivät ehtineet pyöriä, sillä valtaa pitänyt sulttaani Abdul Hamid II katsoi toiminnan epäsoveliaaksi ja hauskanpito loppui lyhyeen jo muutama vuosi avajaisten jälkeen. Seuraavat vuosikymmenet puinen kolossi  toimi orpokotina (Prinkipo Greek Orphanage), tarjoten ajan saatossa kodin liki 6000 lapselle. Vuonna 1964 kiristynyt Kyproksen tilanne johti orpokodin sulkemiseen.







Rakennus käsittää 206 huonetta työpajoineen, kouluineen sekä kirjastoineen, yhteispinta-alan olleen n. 20 tuhatta neliömetriä. Pahoin ränsistynyt rakennus hallitsee Isa Tepesin kukkulaa yli 200 metrin korkeudessa ja on varsin vaikuttava näky jo etäämpää tarkastellen. Aluetta kiertävät piikkilanka-aidat estivätkin kohteen lähemmän tarkastelun. Rakennuksen restauroimiseksi on laadittu erilaisia suunnitelmia, mutta henkilökohtaisesti en laittaisi latiakaan likoon sen puolesta, että niitä ryhdyttäisiin toteuttamaan.

» Wikipedia: Prinkipo Greek Orthodox Orphanage
 

Kutná Hora - Sedlecin luukirkko

Kutna Hora on rauhallinen tsekkiläinen pikkukaupunki hieman rivakamman kivenheiton päässä Prahasta. Uneliaasta yleisvaikutelmasta huolimatta kyseinen taajama oli aikanaan maan toiseksi merkittävin kaupunki rahapajoineen ja hopeakaivoksineen.


Kertoman mukaan Böömin kuninkaan valtuuttama apotti ripotteli paikkakunnan hautuumaalle Golgatalta raahaamaansa pyhää multaa ja sen myötä kyseisestä luutarhasta tuli sangen suosittu viimeinen leposija silmäätekeville pitkin eurooppaa. Tunkua lisäsi osaltaan myös väestöä niittänyt rutto sekä ympärillä riehuneet sodat, joiden seurauksena hautuumaan uumenissa lepäili nelisenkymmentätuhatta kalmoa.


Kuopissa pötköttely sai kuitenkin monen kohdalla luvan loppua lyhyeen, kun vuoden 1500 kieppeissä paikalle päätettiin pystyttää kappeli, jonka tieltä päädyttiin kaivamaan ylös kymmenisentuhatta luurankoa, joista saatiin loihdittua rakennukselle varsin uniikki interiööri. Kaikenkaikkiaan viehättävän luutalon arvioidaan pitävän uumenissaan 40-70 tuhatta luurankoa.


Makaaberi matkailukohde vetää ymmärrettävästi puoleensa muitakin kiinnostuneita, joten paikalle kannattaa mieluiten hyökätä heti aamusta. Lähistöltä löytyy pieniä kohtuuhintaisia majataloja, kätevä kaveri raahautuukin tontille jo edellisenä iltana nauttimaan Becherovkaa ja kolkuttelee luukirkon ovea heti avaamisen aikaan. Ei tarvinne erikseen alleviivata sitä, että tunnelmaan vaikuttaa jonkin verran haahuileeko koleassa kallokappelissa yksinään, vai onko seurana bussilastillinen mummoja. Luukirkolle järjestetään toki retkiä Prahasta, mutta edellä mainitusta seikasta johtuen pääkallopaikalle kannattaa puksutella paikallisjunalla.

Kutna Horassa sijaitsee myös kaivosmuseo, mutta se jäi tsekkaamatta koska piti juosta Bratislavaan lähtevään junaan ja kohti kreivitär Bathoryn linnaa - josta myöhemmin lisää.