Sultanahmetin visiittikohteiden klassisen kärkikaksikon muodostavat Hagia Sofia sekä Topkapin palatsi. Palataan ensinmainitttuun myöhemmin ja keskitytään tällä erää Ottomaanien valtakunnan sydämeen, sulttaanin palatsiin. Rakennustyöt käynnistyivät vuonna 1459 ja viimeinen sulttaaneista jätti palatsin 1853, jonka jälkeen rakennus toimi vuoteen 1924 hallinnollisissa tarkoituksissa ja museoitiin tämän jälkeen. Kun pakolliset numerot on saatu raapusteltua alta pois, voidaan siirtyä eteenpäin ja pohtia miksi Topkapissa oikeasti kannattaa piipahtaa - Unescon maailmanperintölistalle kuuluminen ei ole ainoa peruste visiitille.
Topkapin palatsi on kohteena vierailijalle hieman Hagia Sofiaa haastavampi, tarjolla ei ole helppoa hämmästeltävää korkeiden kupolikattojen tai paksujen pylväiden muodossa. Siinä missä museoitu moskeija vyöryy ylle ja pakottaa kävijän kulkemaan pää luonnottomassa takakenossa, voi Topkapin läpi laahustaa puolivaloilla ja haukotellen haeskella haaremia. Yksittäisten tilojen vaatimaton koko ja pelkistetty olemus saavat helposti unohtamaan sen seikan, että kyseinen kompleksi kuului muutaman sadan vuoden ajan vuorollaan yhdelle aikansa mahtavimmista hallitsijoista sekä kätki sisäänsä parhaimmillaan yli 2000 naisen haaremin ja likemmäs tuhannen eunukin muodostaman kastraattikaartin.
Jälkimmäisen osaston erityispiirteenä kirkkokuoroista tuttuihin eunukkeihin verraten oli se, että heidät oli kahdeksannen ikävuoden kunniaksi vapautettu täydellisesti miehisestä taakastaan - tarkoituksena oli kirkkaan lauluäänen sijaan varmistaa sopivuus haaremin haastaviin olosuhteisiin. Operaatiosta selvisi hengissä kymmenisen prosenttia kuohilaskokelaista, tämä riittänee kuvaamaan kaapimisprosessin hienovaraisuutta - tarkempi kuvaus löytyy tarvittaessa wikipediasta. Mikäli toimenkuva edellytti hieman tavanomaista huolellisempaa valtionsalaisuuksien säilyttämistä, jatko-operoitiin eunukkia niin ettei kuuntelemisesta tai lörpöttelystä tarvinnut huolehtia. Kynnys kielen tai tärykalvojen poistamiseen ei liene ollut kovin korkea, huomioiden jo aiemmin suoritetut toimenpiteet. Monille saattaa tulla yllätyksenä myös se, että kastraattivakansseja oli tarjolla vielä 1900-luvun alkupuoliskolla.
Likimain jokaiselle sadoista huoneista on oma tarkoituksena, joukossa lukuisia sellaisia joihin ei vanhoina hyvinä aikoina ollut edes suurvisiireillä asiaa - ja jos olikin, ulos pääsystä ei ollut takeita. Arz Odası, vastaanottohuone, on yksi tällaisista. Kyseisessä huoneessa sulttaani otti vastaan visiiriensä kuulumiset, sekä tarpeen mukaan upotti heidät rikkauksiin tai vaihtoehtoisesti antoi eunukeilleen vinkin vieraan kuristamiseksi.
Pihamaalta löytyy myös näppärä allas, jossa mestaaja huuhtoi kätensä ja työsuhdemiekkansa onnistuneen katkaisuhoidon päätteeksi. Uunituoreen sulttaanin ensimmäisiin toimenpiteisiin saattoikin hyvin kuulua sisarusten päiden irrottaminen vallanjakoa koskevien kysymysten helpottamiseksi. Vaihtoehtoisesti tämäkin toimeksianto annettiin jo aiemmin esitellylle mainiolle kuuromykkien kastraattikomppanialle - Mehmed III Adlin vinkistä hänen 19 veljeään sekä velipuoltaan saivat kieputetun jousenjänteen kaulalleen. Toimintamallien erona oli se, että virallisesti teloitettavalla oli sulttaanin sormien napsautuksesta lakisääteiset viisi minuuttia aikaa selvitellä maalliset murheensa asianmukaiseen kuntoon sekä hoitaa muut tarvittavat lähtövalmistelut - jos taas käytettiin kuristavaa eunukkia, säästyttiin viiden minuutin lisäksi liialta julkisuudelta.
Mikäli tällaiset episodit kiinnostavat, kannattaa tehdä hiukan pohjatöitä ennen visiittiä. Topkapi on ehdottomasti paikka, joka vaatii hieman fiilistelyä ja eläytymistä - myös Game of Thronesin katselemisesta on kiistatta hyötyä.
Wikipedia tarjoaa kätevän tavan selailla sulttaanien historia pikaisesti läpi, mukana on varsin mielenkiintoisia hahmoja ja yllättävän harva on selvinnyt aivan kunnialla eläkeikään saakka. Toisaalta tuhatpäisestä vaimolaumasta lähtevän mäkätyksen on täytynyt olla sitä luokkaa, että hihnat on ymmärrettävästi alkaneet luistaa tai kuppi maistua muutenkin kuin raskaan työpäivän päätteeksi. Palatsi on siinä määrin suuri, että pullojen piilottelu oli arvatenkin helppoa.
Jos nyt kuitenkin kävi niin, että kotiläksyt jäivät tekemättä tai Astaporin Tahrattomat eivät yksinkertaisesti kiinnosta, kannattaa laahustaa vaikkapa aarrekammioon tai asesaliin. Ensinmainitussa on näytillä vieraiden sulttaanille toimittamia tuliaisia - ja nyt ei puhuta mistään ystävyyskaupunkien viireistä, vaan likimain lentotukialuksen hintaisista kulta/jalokivi-möykyistä. Kokoelman piikkipaikalla kiikkuu “Spoonmakers Diamond” (Kaşıkçı Elması), kategoriassaan maailman neljänneksi suurin timantti. Kyseisen kiven arvoksi mainittiin jossain lähteessä 230 miljoonaa dollaria, mutta koska tämän kaliiperin timantit eivät ole tyypillisesti myynnissä, ei hintalappuakaan ole esittää. Toinen usein mainittu kokoelman osa kynttilänjalkapari, joista molemmat ovat umpikultaa, painaen 48 kiloa kappaleelta. Ja siltä varalta ettei kulta jonain päivänä olisi arvossaan, on molempiin upotettu 6666 timanttia.
Kotialbumit eivät valitettavasti tällä sektorilla kuitenkaan kartu, kuvaaminen on kiellettyä ja jos se sattuukin unohtumaan, vieressä konepistoolin kanssa päivystävä vara-intendentti kyllä muistuttaa asiasta. Vaikka merkittävä osa kultaesineistä päätyi aikain saatossa sulattamon kautta kolikoiksi, ei vastaavia kokoelmia löydy maailmalta montaakaan. Asesalin arsenaali lienee jokaisen pikku salapoliisin pääteltävissä, tarkennuksena todettakoon että kyseessä on lähinnä seremoniakäyttöön valmistettuja astaloita.
Palatsin tiloissa on esillä myös islamiin liittyviä erikoisia reliikkejä, kuten Muhammedin hammas, miekka, partakarvoja sekä jalanjälki. Toisin kuin kristillisen kirkon reliikit, jonka luukokoelmista saisi luultavimmin koottua bussilastillisen verran keskeisiä raamatun henkilöitä sekä pyhimyksiä, useista parikin kopiota, nämä ovat varsin uniikkeja. Suurin osa Muhammediin liittyvästä materiaalista sijaitsee nimenomaan Topkapissa - eli vaikka aihepiiri ei muuten kiinnostaisi niin nämä kannattaa tsekata ihan jo sen takia, ettei niitä tule joka nurkalla vastaan. Tarkalleen ottaen ei missään muualla. Ei liene tarpeen myöskään korostaa millaisella vakavuudella osa muslimeista kyseisiin esineisiin suhtautuu.
http://en.wikipedia.org/wiki/Relics_of_Muhammad
Materialistisempaa pyhää kalustoa edustavat erilaiset Kaabaan liittyvät tarvikkeet, kuten näytillä olevat lukot ja niiden avaimet. Ulkoisesti kapineet eivät eroa juurikaan minkä hyvänsä maakuntamuseon riihenlukkokokoelmista mutta myyntiin ilmestyneiden kappaleiden hintalaput ovat olleet kohdillaan, taannoin yksi ko. avaimista huutokaupattiin 18 miljoonalla dollarilla - ja jälleen kerran säilyneistä kappaleista valtaosa on Topkapin kokoelmissa.
Loppuyhteenvetona, Topkapi on ainutlaatuinen ja vaikuttava mesta mutta tarjoaa näennäisessä vaatimattomuudessaan kuitenkin mahdollisuuden melkoiseen pettymykseen - palatseihin helposti assosioituva ylenpalttinen loistokkuus ei kiedo kävijää eremitaasinomaisesti syleilyynsä. Elämys syntyy tarinasta ja jos siihen ei tunne vetoa, on oikeastaan sama kaivella nenäänsä jossain muualla. Suosittelisin joka tapauksessa visiteeraamaan aluksi Topkapissa ja vasta sen jälkeen tunkeutumaan Hagia Sofiaan tai Siniseen Moskeijaan, näiden massiivisuus syö valitettavasti Topkapin vaikuttavuutta.
:D Kertomus herätti kyllä kuvat aivan uudella tavalla eloon!
VastaaPoista